Kokonainen kuukausi on hujahtanut jonnekin. Kaikki on hyvin, enkä ole edes puuhannut mitään sen erityisempää. Päivät ovat menneet töissä, illat ja viikonloput jotenkin niin, että olen vallan tipahtanut blogimaailman kärryiltä. Nyt on ollut havaittavissa - vihdoin ja viimein - sitä paljon puhuttua energisyyttä, jonka sanotaan jossain vaiheessa raskautta iskevän. Ehdin jo luulla, etten saa osaani siitä lainkaan, mutta viime aikoina olen huomannut olevani jotenkin jaksavampi.

Hyvänä esimerkkinä uudesta reippaudesta eilinen. Työpäivän jälkeen lepäilin kotona, otin pienet päiväunetkin. Mieskin ehti kotiin ja kun nälkä alkoi kurnia vatsassa, ehdotin ulkona syömistä. Ennen ei olisi tullut kuuloonkaan, että olisin päivän päätteeksi vapaaehtoisesti lähtenyt enää mihinkään. Mieskään ei meinannut alkuun uskoa, että ihan oikeasti oltiin lähdössä ulos syömään. Mutta niinpä vaan mentiin.

Ruuan jälkeen käytiin silmäilemässä vauvanvaatteita muutamassa kaupassa, tehtiin vähän ostoksiakin ja ennen kotiin lähtöä poikettiin vielä kahvilla / jäätelöllä. En voi sanoin kuvata, kuinka hyvältä tällainen jaksaminen ja normaalin elämän tunnelma tuntuu, kun siihen pääsee käsiksi pitkästä, pitkästä aikaa. Pääsemme ottamaan iloa irti vielä tästäkin ajasta, kun ilman organisointia voimme kulkea miehen kanssa kahdestaan.