Miehellä on tämä viikko lomaa. Olen järisyttävän kateellinen. Olen myös aidosti iloinen työn raskaan raatajan puolesta. On se lomansa ansainnut.

Mies oli siivonnut tänään. Olin ilahtunut. Paitsi siitä, että mies oli puuttunut yöpöydälläni kasvavaan röykkiöön. Minun on itse pitänyt puuttua siihen jo ajat sitten, mutta kaikkea tähdellisempää on riittänyt. Jossain vaiheessa mies on kysynyt, jos hän voisi siivota kasan pois. Olen kieltänyt, koska haluan etsiä röykkiön tavaroille kerralla oikeat paikat ja imuroida koko hoidon.

Sain siis nyt tolkuttoman ärsytyksen siitä, että mies oli nyt aiemmista kielloistani huolimatta koskenut tavaroihini ja siirrellyt niitä ympäri asuntoa. En kestä sitä, että tavaroihini puututaan ja niitä laitetaan minulta kysymättä uusiin paikkoihin. Ehkä jokin vanha kontrollifriikki minussa sekoaa ja ahdistuu aivan kohtuuttomasti asiasta, enkä voi sille mitään. Ei auta, että tiedän mieheni olleen hyvissä aikeissa. Ei auta, että tavarat ovat yhä tallessa, osin ihan loogisissakin paikoissa ja tiedän, missä ne ovat. Tietysti hiertää sekin, että kysymättä menee ja tekee jotain, minkä olen aiemmin kieltänyt.

Ällistyn itsekin sitä raivostumisen ja ahdistumisen määrää, minkä tuollainen pieni asia minussa aiheuttaa. On ihana tulla kotiin, kun huomaa toisen siivonneen. Arvostan sitä, totta kai. Silti myös ahdistun ja katse kiertää paikat. Ja auta armias, jos minun tavaroitani on pinottu jonnekin, jotain minun järjestystäni muutettu. Tästä tietysti voisi ottaa opikseen ja laittaisi aina kaikki tavaransa itse heti omille paikoilleen. Vaan ehkäpä olisi myös hyvä tutkailla tätä voimakasta reaktiota ja oppia ymmärtämään, mistä tuulee.

Ennen kuin pärjään asian kanssa paremmin, mies voisi ottaa tämän pulmani huomioon ja kysyä, että saanko nyt purkaa tuon kasan, kun en sitä enää sekuntiakaan kestä. Sillä olisi iso merkitys ja homma sujuisi huomattavasti leppoisammin. Tietäisin varautua ja olisin voinut ehkä esittää toiveen, mihin tiellä olevat tavarat voisi siirtää. Miehen on vaikea tätä nähdä / ottaa huomioon / pitää tärkeänä, kun itsellään ei ole tällaisia piirteitä. Tai itse asiassa on vähän vastaavia, mutta ne kohdistuvat eri asioihin, eivätkä reaktiot ole niin ilotulitusmaisia kuin minulla. Minusta oikeasti tuntuu sillä hetkellä, että pääni räjähtää.