Ja Maria Kaitala, joka nopeasti sulki puhelimen huomatessaan Katjan tulevan.
- Ai hei, hän hymyili väkinäisesti. - Yritin tässä tarkistaa aikaa, kun oma kelloni on jostain syystä alkanut reistailla.

Outi Pakkanen: Murhan jälkeen mainoskatko (1973)

Luen tuota kirjaa parhaillaan ja edellä mainittu kohta piti lukea toiseenkin kertaan ennen kuin muistin kirjan olevan 70-luvulta ja tajusin Maria Kaitalan soittaneen Neiti Ajalle. Mikä nostalgian puuska, olin unohtanut koko Neiti Ajan! Muistelin, että se olisi jossain vaiheessa kokonaan lakkautettu, mutta Wikipedian mukaan palvelu on edelleen olemassa. Kuitenkin:

"Palvelun suosion kehittymistä kuvaa hyvin se, että Turun puhelimen, nykyisin Auria, aloittaessa oman palvelunsa vuonna 1938 aikatiedusteluja tehtiin aloitusvuonna huikeat 352 310 kappaletta, mutta syyskuussa 2006 puheluita tuli enää 1 300."

Neiti Aika on siirtynyt myös nettiin.

Samalla tutkailulla löysin Helsingin Puhelinluettelon sisällysluettelon vuodelta 1937. Sieltä löytyvät muun muassa puhelimen käyttöohjeet sekä Neiti Ajan lisäksi muitakin puhelinpalveluita ohjeineen.