Imettäessä ehtii ajatella kaikenlaista ja usein muistutan itseäni, että kulloisestakin ajatuksesta voisi avautua blogissakin. Kuitenkin, kun tulee se nykyisin niin harvinainen hetki, että olisi molemmat kädet vapaana pientä bloggausta varten, pää lyö auttamattomasti tyhjää. Tämä siis syynä hiljaiselooni tällä rintamalla.

Lapsi ei ole edelleenkään kovin innostunut päiväunista, ellei niitä torkuta äidin sylissä tissin välittömässä läheisyydessä. Kun edellisen neuvolakäynnin jälkeen rasittunut pikkumies vetäisi yli kahden tunnin päiväunet sängyssä, oli äiti parin tunnin jälkeen jo ihmeissään, että mihinkähän puuhaan tässä nyt tarttuisi sitten! Ei äkkiseltään osannut ryhtyä oikein mihinkään, kun on tottunut olemaan jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Jos lapsen saakin nukutettua sänkyyn tai vielä hurjempaa - siirrettyä sinne sylistä ilman heräämistä, voi viiden minuutin päästä olla jo meno päällä taas.

Kuten juuri nyt. Sain lapsen sylistä sohvalle nukkumaan tasan tämän blogimerkinnän, kahvikupposen ja suklaapatukan ajaksi. Saavutus sekin!