Jostain syystä tätä raskautta on ollut vaikea uskoa todeksi. Onkin ollut aika hauskoja oivalluksen hetkiä asian johdosta.

Tänään tulin töistä kotiin ja edelläni samaan pihaan kulki nuori nainen rattaita työntäen. Lapsi ilakoi rattaissa ja minua hymyilytti. Vuosikausia vanha levy pyörähti automaattisesti käyntiin mielessäni. Se levy, joka tunnusteli, voisiko meillekin joskus tulla lapsi. Miltä tuntuisi arki oman lapsen kanssa, työnnellä rattaita noin, kyläreissulla. Ja samassa mielen päälle löytää se tieto, joka jollain tasolla on toki olemassa koko ajan: meillehän on tulossa lapsi! Aina se tuntuu yhtä ihmeelliseltä ajatukselta.

Ja kun juuri luin Pennin blogista, kuinka he ovat aamuyöstä lähteneet hakemaan vauvaa kotiin. Monet kerrat olen blogeista lukenut näitä hetkiä ja aina on oma mieli yrittänyt samastua tilanteeseen. Aina se sama levy, että entä jos meilläkin... Kuinka erilaiselta se nyt tuntuikaan, kun meilläkin! Jos onkin nykyisin kun. Joidenkin kuukausien päästä se sama jännitys ihan oikeasti on myös täällä meillä!

Näin se kai hiljalleen tulee todeksi.