Eilen menin työpäivän jälkeen päiväunille. Mies nukkuu usein päiväunia ja sai houkuteltua minut viereensä. Aikamoinen tokkura siitä seurasi, vaikken varmaan muutenkaan olisi saanut illan mittaan enää mitään aikaiseksi. Illalla nukkumaan mennessä piti vähän lueskella, mitä aikoinaan olen tavannut tehdä paljonkin, mutta nykyisin harvemmin jaksan. Sen kummemmin päiväunista ei rankaistu, ihan hyvin sain yöni nukuttua.

Aamu alkoi mukavasti, kunnes mies alkoi puhua kaiken maailman vahvistimista ja kaiuttimista. Mies tietää, että inhoan syvästi tuota kaappien arsenaalia, jotka ovat onneksi vain hoidossa meillä. En ymmärrä mitään kotiteatterijuttuja, mitä ripotellaan koko seinän leveydeltä ja pitkin nurkkia. En haluaisi antaa jollekin television mokomalle niin suurta roolia. Asiaan liittyy myös viime aikoina viikoittain käyty vääntö musiikin kuuntelusta, kun itse nauttisin enimmäkseen hiljaisuudesta ja mies ei ole lämmennyt ajatuksesta hankkia kuulokkeita itselleen.

Mies siis tiesi - tai siis pienellä ajattelulla olisi tiennyt - sohaisevansa muurahaispesää puheenaiheellaan. Alkoi ärsyttää aivan suunnattomasti ja viime aikoina ärsytyksestä on ollut tosi vaikea päästä yli, kun se kerran iskee. Sovinnot on tietysti jo tehty, kävimme vähän kaupungilla kiertelemässä ja sen sellaista, mutta päivä on omalla kohdallani mennyt vähän ihmeellisissä tunnelmissa tuosta aamuisesta alkaen. En saa ihan kiinni, onko tylsää, väsyttääkö, ärsyttääkö ja jos, niin mikä ärsyttää. Mies ainakin, mutta raukka voi kyllä olla ihan syytönkin tähän kaikkeen.