Oikein asiallinen yö takana, hyvät päiväunet ja iloisesti hihkuva lapsi. Äidillä vain on huono päivä. Huono päivä alkoi melkein aamusta, kun mies oli herättyään jotenkin huonotuulinen (en ole oikein tottunut moiseen) ja sain vaikutelman, että on tahallaan ymmärtämättä yksinkertaisia asioita.

Siitä se sitten lähti, enkä ole vieläkään pystynyt selättämään itseeni tarttunutta huonotuulisuutta. Ei auttanut kaupungilla piipahtaminen, ei karkki, ei herkku. Kahvistakin tuli liian vahvaa! Jostain iski alakulo, masennuksen kaltainen tunne, äkillinen turhauma, kytevä ärtymys miestä kohtaan. Väsymystäkin, vaikka nyt on ollutkin jo useampi hyvä yö. Repaleisiahan ne yöt aina kuitenkin ovat. Mutta ihan turhaa tällainen, voisi olla niin kiva päivä.

Tänään on sellainen olo, että haluaisin olla ihan jossain muualla. En ilman lasta kylläkään, kunhan joku hoitaisi sitä tuossa silmieni alla. Mies itse asiassa tekee niin parhaillaankin, mutta käy kyllä nyt niin hermoon noin muuten. Tarkemmin ajatellen tämä tunne taisi alkaa kasautua jo eilen, ehkä aiemminkin. Jotenkin en saa nyt omia tarpeitani kuuluviin, en ehkä edes itselleni. Turha kai odottaa, että mieskään niitä sitten telepaattisesti vastaanottaisi.