Mihin tämä aika menee? Minä tiedän! Se menee työhön.

En tee ympäripyöreitä päiviä, mutta jotenkin loput päivästä työn jälkeen menee työstä toipumiseen, enkä saa tehdyksi juuri mitään muuta. Viikonloppuisin jotain sentään, mutta arkisin en tunnu saavan mitään aikaiseksi. Velvollisuuksia ei nyt niin kamalasti olekaan, mutta olisi kiva puuhata sellaisia kivoja asioita, joiden tekemisestä nautin ja joiden tiedän lataavan akkuja.

Luulen, että tähän ilmiöön ei ole suurimpana syynä ylitsepursuava väsymys, jollaista en oikeastaan edes tunne. Sen sijaan suurimmaksi syyksi arvelisin oman mieleni, joka on nyt - minulta kysymättä - asennettu yksiviivaisesti loman odottamiseen. Teen sitten, kun on paremmin aikaa ja voi ihan oikeasti irtautua arjesta. Näin arvelen ajatukseni kulkevan. Teen sitten, kun ehdin oikein syventyä tekemisiini ja nautiskella.

Meinasin ilmeisesti siis vain möllöttää nämä viimeiset viikot ennen lomaa. Kai sekin sitten tulee johonkin tarpeeseen, vaikkei kuulosta minusta kauhean hauskalta. Tai sitten tämä on jokin reaktio siihen, että aika äskettäin sain tietää, milloin jään pois työstä ja että loma on edessä aiemmin kuin osasin ajatella. Tuntuu aivan kuin se alkaisi jo huomenna! Ei ala ja ehkä sekin tässä valkenee ja ehdin vielä normalisoituakin ennen kuin loma oikeasti alkaa.

Loman kaipuu on tainnut olla isompi kuin ajattelinkaan. Sen täytyy olla tosi iso, koska olenhan toki lomasta jo haaveillut. Nyt vain alkaa ihan todella olla sellainen olo ja oikeastaan ihan varsinainen tarve rauhoittua ja keskittyä raskauteen, tulevaan vauvaan ja kaikkeen siihen, mitä tässä nyt lähitulevaisuudessa on edessä. Työ vie väkisinkn suurimman osan ajatuksista tällä hetkellä ja tuntuu olevan jo pahasti kaiken oleellisemman tiellä.

Apua! Saarioisten mainos televisiossa. Se herättää edelleen voimakkaita mielikuvia tukevasta raskauspahoinvoinnista, josta kärsin aiemmin syksyllä. Makasin kotona ja koitin oksentelujen välillä viihtyä television voimalla, kun en muutakaan voinut. Silloin tuli taukoamatta noita Saarioisten mainoksia ja ruoka oli viimeisiä asioita, joita saatoin ajatella hyvällä. Jäi trauma! Saatankohan koskaan syödä noita ruokia, joita mainoksissa mainostetaan. Hieman epäilen.